31.08.09 | Target Hoss
Unelmasta totta: Takulle Derby-voitto
Vuoden 2009 Derby-voittaja on Target Hoss. Taku juoksi itsensä suurien voittajien kerhoon. Vain muutama hevonen on vienyt sekä Kriteriumin että Derbyn, ja nyt Taku on mukana harvinaisessa ja arvostetussa kerhossa.
Jos Elitloppet lasketaan (meille suomalaisille) liian utopistisena pois, niin kaikista muista kilpailuista olen halunnut ylivoimaisesti eniten voittaa Derbyn.
Vajaa vuosi sitten, heti Kriteriumin jälkeen, lehtimiehet ja muutkin uteliaat kyselivät Takun jatko-ohjelmasta. Juokseeko se Orsi Mangellissa? Miksette aja sillä enempää?
Timon suuri suunnitelma käynnistyi heti Kriterium-voiton jälkeen. Tähtäimeen otettiin Derby. Kaikki muu oli toissijaista. Siksi Taku ei juossut enempää.
Keväällä, kun muut ikäluokkahevoset aloittivat kautensa, käynnistyi taas kyselyrumba Takun ympärillä. Milloin Taku tulee? Missä se teidän tamma aloittaa?
Meidän tavoitteemme oli voittaa Derby. Siksi Timo treenasi Takua oman suunnitelmansa ja aikataulunsa mukaan. Jopa niin viileästi, että kausi avattiin koelähdöllä. Sen jälkeiset pari starttia olivat vain valmistavia kohti suurta unelmaa.
Vuoden toisessa kisassaan, keskellä treenikautta ja mitenkään virittämättä, Taku alitti Suomen ennätyksen puolella sekunnilla. Se oli hyvä väliaikatieto.
Vielä Derbyn karsinnankin Timo mielsi valmistaviin kisoihin. Siinä Taku sai loistavan lähtöpaikan ja Timo laski, että finaaliin pääsee ilman isompaa satsaustakin. Näin kävi. Lopullinen valmistautuminen ja viritys saatiin jättää kaikkein isoimpaan kilpailuun.
Karsintojen aikana keli nopeutui iltaa kohti ja muut ajoivat meitä enemmän kovaa aikaa. Erityisesti Veijo Heiskasen Boulder Classico onnistui tässä ja sai sitä myötä hyvän kakkosradan finaaliin, kun Takulle jäi rata neljä.
Mutta juuri tämän takia "kaikki", media etunenässä, julistivat finaalin juoksunkulun etukäteen täysin selväksi: Boulder Classico piikkiin ja voittoon.
Meille haastajan osa sopi mainiosti. Luotimme Takuun. Luotimme Timoon. Luotimme Jomppeen. Luotimme Viljaan. Ja jokainen lenkki piti.
Kun lähtöauto irtosi, Taku singahti matkaan ohjuksen lailla. Veijo ja Boulder tekivät kaikkensa, mutta Takun 05,5-vauhtinen 300 metriä lennätti sen keulaan.
Jälkeenpäin on helppo sanoa, että sen jälkeen lähtö oli juostu. Livetilanteessa, juoksun aikana, fiilis oli kuin olisi unta nähnyt. Mitä tämä on? Derby-finaalissahan pitäisi käydä totista taistoa? Kaikilla olla koko ajan pyynti päällä ja vauhti maksimissa? Voiko tämä olla totta, että Taku suorastaan leikkii muiden kanssa? Tällaiset ajatukset risteilivät päässä ja aivot eivät suostuneet uskomaan sitä informaatiota, minkä silmät välittivät.
Mutta totta se oli. Boulder Classicosta ei ollut uhkaajaksi, vaikka hyvä kakkonen olikin. Takua peesannut Willy Birdland piti nippa nappa pronssille ennen Bean Princessiä.
Taku irtosi muista Jompen ensimmäisellä pienellä merkillä ja loppu oli vain kosmetiikkaa. Ylivoimainen voitto irtosi ajalla 14,8/2600a. Korvien aukaisu ja lappujen vetäminen jäi myöhäisempää käyttöä varten ;)
Kiitos Taku, Timo, Jomppe ja Vilja!
Kiitollisena ja leveästi hymyillen,
Kari Linna
DERBY-FINAALI 2009 ja VOITONJUHLAT.