24.09.08 | Target Hoss
Ensin juoksi Jomppe, sitten vasta Taku
Takun debyytti Suomessa sujui mallikelpoisesti - lopulta. Se voitti Kriterium-karsintansa väljään tyyliin ja sivusi Suomen ennätystä tuloksellaan 16,0a/2600m.
Mutta ennen kisaa jännitys tiivistyi aivan käsittämättömästä syystä. Teivosta sammui valot. Niiden uudelleen sytyttäminen vei vartin - ja valjakot olivat radalla valmistautuneet siten, että starttiin on muutama minuutti.
Silloin Kontiolle tuli kiire. Hän ajoi Takun Viljan hoiviin tallille ja juoksi itse valjaskauppaan ostamaan korvahuput. Mestari halusi varmistaa, ettei vireäksi lämmitetty tamma ala käydä ylikierroksilla. Siispä korvat tukkoon ja kunnolla. Kontion spurtti herätti huomiota. Heittipä eräskin mies, ettei ole koskaan nähnyt Jompen juoksevan Teivon tallinmäellä. Tilannekomiikastaan tunnettu Jomppe latasi heti takaisin, ettei ole ollut ennen kiire.
Omistajapoppoolle lähdön viivästyminen toi mieleen, jatkuuko "Teivon kirous" yhä. Takun taustajoukkojen muista hevosista Ranch Don Dee aikoinaan karkasi ja jäi pois juuri ennen finaalia, Style By Sound laukkasi karsinnassa ja Axel Laukko hyppäsi loppukilpailun loppukaarteessa kaikki ruuti tallella. Plus itse Taku joutui jättämään Tammakriteriumin väliin paperisotkujen takia.
Mutta onneksi ei. Taku teki kaiken oikein. Se torjui Dundeen uhittelut heti kiihdytyksessä ja sen jälkeen oli vain ajan kysymys, milloin Jomppe istuu piikissä. 13,0-avauksen jälkeen tempo laski, noustakseen uudelleen viimeisen lenkin alettua. Dundee ja Teivainen hyökkäsivät kimppuun!
Taku vaihtoi sulavasti rytmiä ja muu joukko jäi suosikkiparista. Loppukaarteessa Antti pyyteli omaansa, mutta Jomppe istui rauhassa. Peli oli selvä.
Päätöspuolikkaan Taku juoksi 12,0 ja koko viimeisen kierroksen 12,7.
Juoksun jälkeen Jomppe oli hyvillä mielin:
- Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sai siinä meikäläinenkin liikuntaa, kun tuli se yllätysviive. Olin ennättänyt ottaa jo pruuvilähdönkin ja herättää tamman kisavireeseen, kun pitikin alkaa odottaa. Pakko oli pelata varman päälle ja laittaa äkkiä korvat kunnolla kiinni. Onneksi huppuja saa kaupasta...
- Itse kisassa meillä ei ollut mitään vaikeuksia. Ekat puolitoista kiekkaa Taku hieman painoi ohjille, mutta hyvin se vaihtoi sitten rytmiä, kun Dundee tuli rinnalle. 500 jäljellä kun Antti ajoi äänekkäästi omaansa, niin Taku melkein säikähti ja pötki menemään pakoon. Ei mun tarvinut sitä sen kummemmin hätistellä. Annoin sen lopussa vain rullata ja korvat jäi taas kiinni. Kertaakaan ei ole tarvinnut niitä avata, joten kyllä mulla toiveet on korkealla finaalissakin.
Huojentunut oli myös suojattinsa kanssa reissannut Vilja:
- Meinas alkaa jo harmittaa, että pilaako tämmöinen sähkökatko muuten hienon reissun. Taku kun oli matkannut, syönyt, juonut ja viimeistellyt niin hienosti. Mutta onneksi tamma hoiti homman vaikeuksista huolimatta.
Vilja ja Taku matkasivat kotiin saman tien yölaivalla. Finaaliin, johon Timo valitsi lähtöradaksi kakkosen, Taku tulee taas hyvissä ajoin.